Minäpystyvyydellä tarkoitetaan yksilön käsitystä siitä, kuinka hän selviytyy ja kohtaa elämän mukanaan tuomia haasteita, sekä miten hän uskoo selviytyvänsä, suoriutuvansa tehtävistään. Minäpystyvyys liitetään usein motivaatioon sekä itseluottamukseen ja nämä kulkevatkin vahvasti käsi kädessä. Kun uskoo selviytyvänsä hyvin tehtävästä, sen kohtaa itsevarmemmin ja siihen tarttuu suuremmalla motivaatiolla.
Minäpystyvyys koostuu monesta eri tekijästä, kokemuksista ja se muokkautuu elämän varrella jatkuvasti. Aiemmat onnistumisen kokemukset, sekä muiden, itselle samaistuttavien ihmisten onnistumisten seuraaminen lisää minäpystyvyyden tunnetta merkitsevästi. Saamalla merkityksellistä palautetta tekemisestään on suuri vaikutus minäpystyvyyteen. Lisäksi, omat tunnetilat, uskomukset sekä kuinka niihin reagoi, vaikuttaa pystyvyyden tunteeseen. Samat kokemukset, hetket voivat joko toimia pystyvyyttä vahvistavasti tai laskevasti.
Minäpystyvyyteen vaikuttavat osa-alueet:
1. Aiemmat kokemukset, eli omat kokemukset onnistumisesta/epäonnistumisesta
2. Sijaiskokemukset, eli itselleen samaistuttavan henkilön kokemukset
3. Verbaalinen vaikuttaminen, eli saatu palaute
4. Fysiologiset ja affektiiviset tilat, eli tunteet ja tuntemukset
”Mikään muu ei ohjaa ihmisen tekemistä yhtä paljon kuin hänen oma käsityksensä siitä, mihin hän pystyy”
Albert Bandura
Pystyvyyden tunne liikkujana muokkautuu läpi elämän, varhaisesta lapsuudesta pihaleikeistä, liikuntatunneista, aikuisuuteen. Sitä muovaa niin onnistumiset ja uusien taitojen oppimiset kuin loukkaantumiset ja vaikeudet liikkumisessa. Pystyvyyden tunne on hyvin tehtäväsidonnaista, vaikka kokisit olevasi taitava ja hyvä työssäsi, saattaa esimerkiksi liikkuminen tai vanhemmuus pelottaa. Mitä paremmin ihminen kokee onnistuvansa tehtävässään, sitä sitoutuneempi hän on sitä suorittamaan. Onkin erittäin luontaista, että uusien asioiden ja mahdollisten ”epäonnistumisten” äärellä pelottaa ja jännittää.
Niin sanotut ”epäonnistumiset” kuuluvat myös tärkeänä osana elämään. Jatkuvat, nopeat onnistumiset voivat kääntyä henkilöä itseään vastaan, sillä silloin odottaa jatkossakin vain onnistumisen kokemuksia. Pitkällä aikavälillä on siis merkittävää on myös kokea epäonnistumisia, nousta niistä ylös lannistumatta ja kohdata haasteet uudelleen, sekä luottaa, että niistä selviytyy ja onnistuu tehtävissään!
Jos minäpystyvyys on alhainen, ei välttämättä uskalla hakeutua uusiin tilanteisiin ja haastaa itseään kokeilemaan jotain normaalirutiinien ulkopuolelta. Minäpystyvyys ohjaa valintoja, käyttäytymistä ja rohkeutta kokeilla ja haastaa itseään. On vaikea rohkeasti heittäytyä kokeilemaan uutta, kun usko omaan tekemiseen on vähissä.
Valitettavan usein kuulee sanottavan ”minä en ole koskaan ollut liikunnallinen ihminen”, johon liittyy usein koulun liikuntatuntien kokemukset. Olen itse päässyt helpolla, olenhan vain 160 cm pitkä, enkä ikinä kokenut kovin suuria kasvupyrähdyksiä (noihin sentteihin ei juuri sellaisia mahtuisikaan)!😊 Ja vasta aikuisiällä opintojen myötä olen oppinut ymmärtämään, ettei kaikki ole päässeet liikuntatunneilla aivan yhtä ”helpolla”. Meillä kaikilla on haasteemme liikkujina, mutta en voi edes kuvitella miltä tuntuu kokeilla potkia pallolla tarkkoja laukauksia, tasapainoilla pukilla tai heittää koreja, jos olet kasvanut yli 10 cm vuodessa. Ei ole millään tavalla ihme, jos liikkeen hallinta on haastavaa ja pystyvyyden tunne kateissa. Eikä sijaisonnistumisen tunteitakaan saa, jos onnistuva henkilö ei ole itselleen samaistuttavassa tilanteessa, keskellä hurjaa pituuskasvua ja venähtäneiden raajojensa hahmotuksen haasteita. Jos palkitaan hyvällä numerolla onnistumisesta niin ei sekään varsinaisesti kasvata tämän hurjasti venähtäneen nuoren kokemusta liikkujana. Näistä hetkistä jää elämään ajatus, ”en ole koskaan onnistunut liikunnassa, enkä ole koskaan ollut liikunnallinen ihminen”.
Näitä ajatuksia on kuultu ystävän suusta, joka itseasiassa ratsastaa useita tunteja viikossa, on fyysisesti kuormittavassa työssä sekä vielä vapaa-ajalla tekee töitä sen eteen, että kehittyy fyysisesti lajissaan, ratsastuksessa. Eli noin omaan korvaan, hyvinkin ”liikunnallinen”.
Pystyvyyskäsitykseen vaikuttaa koululiikunnan lisäksi kaikki muukin koettu, enkä millään tavalla kritisoi liikunnan opettajia, he tekevät parhaansa haastavassa vaiheessa. Onnistumisen kokemuksia voi onneksi opetella löytämään myös aikuisiällä.
Ollakseen liikunnallinen ihminen, ei tarvitse käydä salilla, joogata aamuisin ja lenkkeillä iloisena säässä kuin säässä. Kaikki meistä voi olla liikunnallisia juuri omalla, ihanalla tavallaan. Jollekkin se liikunta on puutarhanhoitoa, puutöitä tai kävelyä luonnossa. Liikkumisen terveyshyödyt ovat kiistattomat, ja kannustan jokaista aktiiviseen elämäntyyliin, omalla tavallaan. Lajeja, mahdollisuuksia tästä maailmasta löytyy (joskin osa rajatusti näinä aikoina).
Salli itsellesi uudessa asiassa ”epäonnistumiset”
Salli se, ettet heti ole mestari
Salli se, ettet heti aloita lajia täysillä 5 kertaa viikossa
Salli se, että uskot itseesi ja osaamiseesi
Salli se, ettet pidä kaikesta mahdollisesta liikunnasta
Salli se, että joku kehuu sinua tekemisestäsi ja usko se palaute vähättelemättä
Liikunnallinen kasvatus kouluissa on varmasti kehittynyt omista koululiikunta ajoista, enkä yhtään halua mustamaalata koululiikuntaa, parhaimmillaan se kasvattaa meistä aktiivisia liikkujia. Kannustavaa on se, että minäpystyvyyttä voidaan kehittää ja kasvattaa läpielämän, sekä ihminen voi oppia uusia taitoja elämän loppuun saakka.
Pyri päästämään irti niistä ajatuksista, jotka sanovat, ettet kykene liikkumaan. Olet taitava, upea ja osaava liikkuja ❤
PS. Voimaharjoittelu on hyvä keino kasvattaa käsitystään omasta pystyvyydestä. Tule mukaan Toiminnalliseksi Treenaajaksi -kurssille oppimaan uutta ja löytämään onnistumisen kokemuksia ❤ Lue lisää täältä.
Lähteet:
Koostettuna omista kokemuksista, sekä:
Psyykkinen valmennus 2020. Tossavainen, Aleksi & Peltonen, Antti.
Pystyvä Keho 